Ensimmäiset kylmät yöt ovat jo tehneet tuloaan ja nyt olisikin viimeistään aika tarkistaa, että kiinteistön lämmitys toimii toivotulla tavalla. IPR Talotekniikka on joustavasti apunanne, jos joitain häiriöitä lämmityksessä ilmenee.

Vaikka ideaalein LVI-järjestelmien testausaika olisikin jo kesän lämpöisillä keleillä, vielä on hyvä aika reagoida lämmitykseen ja sen mahdolliseen ongelmiin. ”Ei vielä onneksi olla myöhässä tämän asian kanssa, koska pakkasia ei vielä ole ollut ja päivälämpötilat ovat reippaasti plussalla”, toteaa IPR Talotekniikan LVI-palvelupäällikkö Esko Lehtiniemi.

Nyt siis viimeistään kannattaa testata, lähteekö pumppu pyörimään ja lämpötila mittarin mukaan nousemaan verkostossa. ”Monet sammuttavat pumpun kesäajaksi, ja kun pumppu on koko kesän seisonnassa, niin se saattaa jumittua eikä lähde syksyllä enää päälle”, kertoo Lehtiniemi. Tärkeää olisikin, että pumppua laitettaisiin välillä kesänkin aikana päälle, jotta jumittumista ei pääsisi tapahtumaan.

Alentunut paine yleisin syy lämmityksen takkuiluun

Lämmityksen häiriöt voivat johtua useasta eri syystä, mutta viime aikoina useissa kohteissa syy on löytynyt lämmitysverkoston huonosta paineesta. ”Jos kyse on verkoston täytöstä tai ilmaamisesta, on tämä yleensä helposti korjattavissa oleva ongelma, joka ei vaadi osien tai komponenttien vaihtoa”, muistuttaa Lehtiniemi.

Paineen madaltumiselle voi olla myös ikävämpiäkin syitä, jotka kannattaa hoitaa mahdollisimman nopeasti kuntoon. Esimerkiksi varaventtiili voi vuotaa, paisunta-astia on rikki tai pahimmissa tapauksessa verkostossa on vuoto. ”Onneksi kuitenkin useimmin on kyse vain verkoston jäähtymisestä, ja verkoston lämpötilan noustessa normaalille tasolle verkoston painekin korjaantuu. Aina kuitenkin kannattaa raportoida ongelmasta heti sen huomattuaan”, Lehtiniemi ohjeistaa. Lämmityksestä on vastuussa kiinteistön omistaja. Taloyhtiössä ongelmasta kannattaa ilmoittaa aina isännöitsijälle, joka vie asiaa eteenpäin alan ammattilaisille.

Viileämpiin keleihin tulisi varautua jo muutenkin hyvissä ajoin. Erityisesti kannattaa tarkistaa, että ikkunat, tuuletusaukot ja ovet varmasti kiinni vaikkapa ulkorakennuksissa, ettei jäätymisiä ensimmäisillä pakkasilla tapahdu. ”Jokasyksyinen työllistäjä on myös vesiposteihin kiinni jääneet letkut, jotka aiheuttavat vesipostien jäätymisiä”, vinkkaa Lehtiniemi.

IPR palvelee ripeästi, joustavasti ja lujalla ammattitaidolla

IPR Talotekniikka on monien vuosien kokemus ja tietoa monenlaisista lämmitysjärjestelmistä, mikä tekee meistä hyvän kumppanin lämmitykseen liittyvissä ongelmatilanteissa. Palvelualttius ja ammattitaito ovat tekemisemme perusarvoja ja pyrimme aina toimimaan asiakkaan etujen mukaisesti mahdollisimman joustavasti. ”Jos tilanne on ollut oikein akuutti, työntekijämme ovat tehneet tarvittaessa myös hätäkorjauksia perinteisen työajan ulkopuolella. Asentajillamme on erityisen hyvä asenne”, kertoo Lehtiniemi.

Tarvitseeko lämmitysjärjestelmänne tai talotekniikkanne ammattilaisen tarkastusta? Tilaa verkkolomakkeemme kautta helposti IPR Talotekniikan asiantuntija paikalle. Lomakkeen löydät täältä.