Vuosi on ollut lievästi sanottuna erikoislaatuinen, eikä IPR Talotekniikkakaan ole välttynyt tilanteen tuomilta muutostarpeilta. Haasteiden lisäksi vuosi on kuitenkin tarjonnut runsaasti uusia, suotuisia ja kiinnostavia ulottuvuuksia tekemiseemme. Laajensimme alkuvuodesta toimintaamme perustamalla uuden konttorin Seinäjoelle, mikä auttaa meitä olemaan yhä lähempänä paikallisia yritysasiakkaitamme. Tietenkin Ilmajoella myös kuluttajapuoli rullaa vanhaan totuttuun tapaan.
Vuodesta päällimmäisenä mieleen tulee jäämään kuitenkin se, että olemme pystyneet pitämään lupauksemme. Sloganimme ”Kiinteistösi paras kaveri” ei ole ollut vain sanahelinää, vaan olemme poikkeuksellisessa tilanteessa pystyneet vikkelästi muuttumaan ja muovautumaan uusien tarpeiden tasolle. Tähän ajatukseen haluamme pohjata toimintamme tulevaisuudessakin: asiakaslähtöistä ja vaivatonta palvelua henkilökohtaisella otteella.
Suurin harppaus oli talotekniikan huolto- ja ylläpitopalveluiden lisääminen tarjontaamme täydellä teholla.
Suunnittelua ja sumplimista tämä loikka vaati, mutta olimme siihen kyllä vuosia jo valmistautuneet. Haluamme ehdottomasti olla tarjoamassa asiakkaillemme kokonaisvaltaista talotekniikkapalvelua. Palveluiden laajentuessa päätimme nousta uudelle markkina-alueelle raikkaalla yritysilmeellä. Uudistunut brändimme onkin saanut ilahduttavan paljon positiivista huomiota sekä tutuilta asiakkailta että uusilta tahoiltakin.
Vaikka koronan aiheuttamat rajoitukset vaikuttivat muun muassa suunniteltujen projektien siirtymiseen, ei IPR Talotekniikan kehitys ole pysähtynyt. Oikeastaan päinvastoin – meillä on kehitysjohtaja Seppo Suvisalmen ohjauksella tehty taustalla kovasti töitä, aina toimintakulttuurista, työturvallisuudesta ja laadusta lähtien. Näin varmistamme sen, että jatkossa olemme entistä valmiimpia toimimaan asiakkaittemme hyväksi.
Yksi konkreettinen uudistus, jolla haluamme helpottaa asiakkaiden arkea, on tänä vuonna lanseerattu verkkotilausjärjestelmä. Huolto- ja ylläpitopalveluiden tilaamisesta on ollut tarkoitus tehdä yhtä helppoa kuin vaikkapa lääkäriajan varaamisesta. Palvelun voi siis tilata heti tarpeen ilmetessä, eikä rajallisten toimistoaikojen puitteissa. Tällainen palvelu on tällä alalla vielä suhteellisen uusi tapa hoitaa asioita, mutta uskomme sen olevan tulevaisuudessa oikein hyvä käytäntö asiakkaiden palvelemiselle.
Me IPR Talotekniikalla odotamme varovaisen positiivisin mielin seuraavaa vuotta – paljon hyviä asioita on tulossa. Olemme iloisia siitä, että olemme saaneet koneet ylläpito- ja huoltopuolellakin hyvin käyntiin, joten nyt saammekin vaihtaa isommalle vaihteelle. Tavoitteenamme on tehdä asiat pitkäjänteisesti ja kannattavasti, joten hötkyilyyn emme kuitenkaan ole ryhtymässä.
Haluan kiittää asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta.
Loppuvuoden valopilkku olikin marraskuussa toteutettu Talotekniikkapäivä ajankohtaisine aiheineen. Tapahtuma oli meille järjestäjille ja palautteesta päätellen myös vierailijoille onnistunut tempaus. Tavoitteenamme on järjestää keväällä vastaava tapahtuma, joten jos sinulla on ideoita tai toivomuksia käsiteltävistä aihepiireistä, otamme niitä mielellämme vastaan.
– Masa Paavola, toimitusjohtaja